Kauniita unia ystäväni.

Blogin päivittäminen jäi sitten ihan ensialkuun vähäiseksi. Noh, kai mä voin antaa sen itelleni anteeksi, kun ottaa huomioon millaista hullunmyllyä tämä viimeinen kuukausi on ollut. 

Yksi on joukosta poissa. Luna nukkui pois 08.02.2017.  Kauniita unia meidän pieni kippuraeläin, lentävä perkele, karvasukkula ja paniikkinappula. Nyt ei enää pelota eikä satu. 

Luna 

Tää on ollut henkisesti melko raskas kuukausi. Hyvä ystävä siirtyi ikiuneen, samoihin aikoihin kuin Luna. Voimia perheelle ja läheisille. Melkolailla pelkkää itkemistä oli helmikuun ensimmäiset pari viikkoa. Tässä samalla oon koittanu suorittaa työkokeilua, pitää kämpän ees jossain kuosissa, nukkua, syödä, jotain arkirytmin tapasta. Kai tää alkaa kohta helpottaa.

Mietittiin kaverin kanssa, että jos vuodella on näin paska alku niin loppuvuosi on kai sitten yhtä juhlaa? Eihän tää koko vuosi voi mennä samalla kaavalla kuin ekat pari kk? Eihän?

Ava oli ensimmäiset kolme viikkoa yhtä maassa kuin minä. Leikkiminen ei innostanut yhtään, lenkillekkin lähdettiin vähän nihkeästi, vapaana ollessa ei lähtenyt paria metriä kauemmaksi. Huomaa nyt että sitä patoutunutta energiaa löytyy, ja ollaankin koitettu purkaa sitä kaikkeen järkevään. Vähän neitiä sekoittaa vielä juoksutkin tähän päälle. Juoksut on tuoneet mukanaan sen että neiti on hyvin varutunut vieraita kohtaan. Lämpiää tosi hitaasti. Jos Avasta ois kiinni, niin meille ei tulisi yksikään vähän vieraampi ihminen. Tutut kyllä toivotetaan halien ja pusujen kera tervetulleeksi. Tää oli odotettavissa, kun rodut ottaa huomioon. Ava kyllä pystyy esimerkiksi hississä olemaan aivan kiinni vieraassa, ottamatta lainkaan kierroksia. Mutta oma reviiri on sitten eriasia. Tehdäänkin niin että jos vieraampi ihminen sattuu tulemaan, Ava odottaa ensin portin takana, vieraille nakkia käteen ja sitten tutustumaan. 

Ava